Monsuunikauden vastapainoksi piti päästä itse kokemaan kuivan kauden turistisesonki.
Kambodzaan ei tällä hetkellä vielä valitettavasti pääse lentämään suoralla lennolla. Vaihtoehtoja Helsinki-Phnom Penh välille on toki useita. Helpoin ja käytetyin reitti on tietysti Hki-Bangkok-PP, jota itsekin viimeksi käytimme. Muita vaihtoehtoja on ainakin Hki-Delhi(tai Mumbai)-Bkk-PP, tai Hki-Singapore-PP. Tällä kerralla päätimme kuitenkin kokeilla Hki-Hong Kong-Singapore-PP reittiä. Päätöstä tietysti auttoi varsin edukas hinnoittelu. Matka osoittautui varsinaiseksi maratonmatkaksi. Ensin Turusta linja-autolla Helsinkiin n. 3h, josta parin tunnin odottelun jälkeen vajaan 10:n tunnin lento Hong Kongiin. Siellä odottelua taas parisen tuntia ja sitten viiden tunnin lento Singaporeen, josta edelleen kahden tunnin jälkeen kahden tunnin lento Phnom Penhiin. Lähes vuorokauden kestävä yhtäjaksoinen matkustus kyllä kieltämättä tuntui ja perillä olikin aika pöllämystynyt olo. Hienoa oli tietysti päästä näkemään Hong Kongin jylhät vuoristomaisemat ja rannikko, sekä vastapainoksi Singaporen UPEA uusi lentokenttä ja rehevät vihreät hyvin hoidetut puistomaisemat ja golfkentät ranta-alueilla. Sataman edusta tuhannet rahtilaivat ovat myös unohtumaton näky. Väsymys ja univelka oli silti pakko siirtää tuonnemmaksi, koska nyt on jo itsellekin monta tuttua ihmistä vastassa jo lentokentällä ja hyvässä seurassahan aika lentää siivillä...
Heti matkan alkuun sisällytettiin etukäteen mietittyjä must-hankintoja, ryyditettynä aina yllättävillä, mutta väistämättömillä heräteostoksilla. Mukaan tarttui ainakin optikon alennusmyynnistä silmälasit parhaista materiaaleista (alle 50€). Materiaalin kalleudesta ja harvinaisuudesta (erikoistilaus-tuonti-tavaraa) johtuen tosin valmistumista piti odotella 2-3 viikkoa. Räätälillä kävimme tutustumassa puvun leikkauksiin ja päätimmekin hankkia paikalliseen tapaan kangaskaupasta silkkikankaat ja tuoda ne räätälille ommeltavaksi. Ompelutyö takille kustantaa 50$. Kankaita onkin sitten monen hintaisia, samoin laatueroja. Itse valitsimme parhaasta päästä. Takkiin riittävän kapan hinta n. 180$. Lisukkeiksi hankittiin Phsar Thmeilta (Central Market) ja kauppakeskuksista pikkurahalla housuja, paitoja, kenkiä, pikkutakkeja jne...
Pikkuisen tuntuu hullulta kun siellä täällä näkee tuttuja kasvoja ja ihmiset selvästi muistavat viime matkalta. Tuttavapiiriin kuuluu keskusmarketin myyjiä, moto- ja tuktuk-kuskeja, tarjoilijoita ja jopa Sisowath Quayn vakkari-kerjäläislapsista suuri osa muistaa ja tuli iloissaan juttelemaan vanhalle tutulle.
Rannan tuntumassa jatkuvat tutut ’kerjäläismarkkinat’. Kengänplankkaajapojat, kirjamyyjät ja pikkulasten kanniskelijat pyörivät turistien ympärillä. Eräälle järkyttävän likaiselle ja lähes vaatteettomalle jöröjukka-pikkupojalle annoin aamupalastani toisen leivän ja vähän voita päälle, koska osasi sitä niin vetoavasti pyytää. Muuten pyrimme pitäytymään työstä suoritettavissa palkoissa. Kengänkiillotukseen jaoimme pojille vuoropäivät, uhkaavat riidat ja reviirien valtaukset välttääksemme.
Pakosti käy kyllä sääliksi niitä liian nuoria lapsia, joille on pantu myyntiesittely kantoon ja tuupattu kadulle tienaamaan. Siellä heitä pyörii silmät suurina ihmettelemässä isompien ihmisten touhuja ja saavat kaiketi aikaiseksi joitakin säälikauppojakin.
Vaikka pohjoisen eläjän vatsa toimii tässä lämmössä aina reippaasti ja nälkä ei muutenkaan vaivaa kuten kotipuolessa, on paikalliseen ruokakulttuuriin jälleen mukava uppoutua. Ilta-riisi-puurolla käydään aina tietyssä paikassa Monivong-bulevardilla, aamupalalla samassa tutussa paikassa ja liha- ja maksavartaita iltapäivällä, Rue 51Pasteurilla molemmat. Jälkimmäinen, suosittu kadun varren grilliruokala kerää yhteen paikalliset ikään, sukupuoleen ja yhteiskunnalliseen asemaan sekä vaurauteen katsomatta. Osa tulee kävellen, osa pyörillä tai motoilla. Sekaan mahtuu myös niitä, jotka jättävät ökymaasturinsa (Lexus) parkkivahdin hoiviin ja liittyvät joukkoon tummaan. Sekaan mahtuu tuttuun tapaan koirat ja kissat ja kerjäläisetkin. Kaikille löytyy ymmärrystä ja tilaa elää. Ruokaa odotellessa voi seurata miten jäitä sahataan kärryillä tuoduista valtavista harkoista pienempään varastokokoon. Jäälaatikko jäineen viedään sitten takapihalle vessan oven viereen odottamaan asiakkaiden laseihin päätymistä.
Viiden tähden Hotelli Cambodianassa kävimme nauttimassa upean buffet-illallisen. Ruokalajeja oli ympäri maailmaa ja osan valmisti kokki siinä paikan päällä asiakkaan itse valitsemista raaka-aineista. Upeita ilmastoituja saleja, valkoisia pöytäliinoja, hienoja ruokailuvälineitä ja kiiltäviä astioita, tarjoilijoita riittämiin...
Vastapainoksi piti tietysti maistella illan ja yön hetkinä kantakuppilamme terassin eteen aina ilmestyvien teinipojan työntökärryjen herkkuja. Siitäkin sai itse valita pikku lokeroista jääharkkojen kylminä pitämistä erilaisista herkuista itseä miellyttävät, jotka poika sitten paistoi öljyssä. Take Away-annoksen sai sitten viedä omaan pöytään ja herkutella porukalla.
Jossain välissä uhkarohkeus erääntyi maksettavaksi. Vatsakivut johtivat sisällön tehotyhjennykseen ja aamullakin olo oli varsin heikko. Paikallisten kehotuksesta annoin viedä itseni lähistön clinicalle. Siellä oli varsin asiallinen ja siisti lääkärin vastaanotto. Määräyksenä kolmen tunnin lepo lääketiputuksessa. Täkäläinen tapa suosii suonensisäistä lääkitystä, joka tuntuikin tehoavan varsin hyvin. Kadulla varsin yleinen näky on moton takahäksällä istuva tippapulloa pitelevä kotihoitoon matkaava potilas.
Nettiyhteyksiin tottuneena oli pakko selvittää sen käyttöön soveltuvat tilat. Viime matkalla nettikahvilan ’romuihin’ kyllästyneenä tällä matkalla mukana oli oma kannettava kone.
Suppeasta tarjonnasta löytyi kaksi hyvää ravitsemusyritystä, jotka tarjosivat asiakkaalle free WiFi-alueen. Keskipäivällä vierailin usein sangkat Phsar Thmein BS-tavarataloa vastapäätä olevassa Cafe Sentimentissä. Tässä Eurooppalaistyylisessä, ilmastoidussa herkkukahvi-kuppilassa oli ihan mukava ja ystävällinen henkilökunta, vaikka palvelu tuntuikin täkätyyliin välillä tuskastuttavan hitaalta. Asiakkaana istui usein myös eräskin ruotsalainen valokuvaaja, joka varhaiseläköityneenä maailmankansalaisena asustelee tällä hetkellä Phnom Penhin kattostudiossaan. Pientä eläkettä sekä pienimuotoista yrittäjyyttä harrastava mukava heppu kertoi vaatimattomienkin tulojen riittävän elämiseen, koska verosuunnittelua ei tarvita...
Hämärän ja pimeän laskeutuessa klo 18 aikoihin, nettiyhteyksiä tarvitessani siirryin usein istumaan Sisowath Quaylle, Riverside Bistroon. Siellä tunnelma on vain ehkä makuuni turhan turismin täyteinen. Kiusana on myös aika usein sähkökatkokset. Koneessa on akku ja valoa saa kynttilöistä, mutta nettiyhteys katkeaa ja ilmastoinnin hävittyä kuumuus tuntuu äkkiseltään tukahduttavalta. Henkilökunta tosin oppi tuomaan raukalle kylmiä kosteuspyyhkeitä hädän tullen, siitä heille kiitos. Sähkökatkot kestävät yleensä aika kauan. Monesti tunnin odottelun jälkeen saattaa sähkö tulla pikku hiljaa eri sähkölaitteisiin kerrallaan. Täällä törmäsin myös brittiin, joka tuli Vietnamin puolelta tutkailemaan bisnesnäkymiä Kambodzaan, sekä seuramatkaltaan ’karanneen’ päätösiltaansa juhlistaneen suomalaispariskunnan.
Liikkumiseen käytimme tarpeen mukaan paitsi motokuskeja ja tuktukeja, myös tuttua adjutanttiamme, joka uskollisesti kuskasi meitä motollaan, opasti haluamiimme paikkoihin, kantoi laukut ja ostokset, toimi (henki)vartijana ja oppaana ja hoitaessamme omia asioitamme odotteli syrjemmällä, hiljaa paikallaan, vaikka tuntikausia. Kotona vaimo ja pikkulapsi saivat odottaa isovanhempien kanssa.
Uutena asiana puolikansalaisemme oli varautunut Suomesta kansainvälisellä ajokortilla ja enonsa Camryllä cruisailimme hyvin paljon. Alun perin itsenikin piti opetella liikenne ja kulkeminen jo heti matkan aluksi, mutta erilaisten syiden takia se jäi muutamaan loppupäivään. Maaseudulla tosin olin jo toiminut motokuskina ennen kaupunkiajoa, siitä enemmän Kampot-osuudessa. Liikennevirtaan mukaan meneminen ei enää juurikaan hirvitä. Pitää vain luottaa kanssakulkijoihin. Vahvimman määräämää itsesuojeluun perustuvaa etuajo-oikeussäännöstöä värittää jokaisen kunnioitus. Kenenkään päälle ei ajeta tahallaan ja tietä kyllä annetaan, vaikka törttöilisitkin.
Moto-kuskit eivät aina osaa kovinkaan hyvin englantia, mutta pankkiautomaatille pääsee Visa-korttia näyttämällä ja keskustan eri paikkoihin jo osaan itse sormella suuntaa näyttää. Yksin liikkeellä ollessani tosin joudun maksamaan 2000-3000 rielin (40-50c) matkasta n. 2 $, mutta enpä siihenkään kaadu. Jostain itselleni tuntemattomasta syystä täällä aina kuljetaan kohteisiin eri päivinä eri reittejä. Ellei muuta, niin ainakin joku kortteli pitää kiertää muodon vuoksi eri tavalla, jotta matka ei vahingossakaan ole aina samanlainen. Vanhaan tapaan kyydin tarjoajia kyllä pörrää jaloissa jatkuvasti, joten liikkuminen täällä ei ole ongelma.
Kerran poliisi sakotti hyökkäävästi ajanutta puolipaikallistamme. Enon auton VIP-merkin ansiosta selvisimme torumisella ja 10000:n rielin (n. 2 €) sakoilla.
Kaupungilla liikkuessa huomaa kehityksen tuulien puhaltaneen. Asuinpaikkamme pikkukatu on päällystetty ja kunnostettu, uusia liikerakennuksia on avattu, Rannassa on yksi kortteli kokonaan tyhjennetty uusien suunnitelmien tieltä. Väistymään ovat joutuneet ainakin tivolialue jolla viimeksi chillailimme, perinteiset ruokailukatokset riippumattoineen, kuntotanssipaikka ja rullaluistinrata. Sisowath Quayn ranta-alue on aidoilla rajattu työmaa-alueeksi. Tulokset lienevät nähtävissä ensi kerralla. Vietnamin ystävyyspuistoa kunnostetaan epämääräisestä hiekkakentästä upein kukkaistutuksin ja valoin koristelluksi viihtyisäksi keitaaksi. Monivong- ja Norodom-bulevardien kulmaan on suunnitelmissa rakentaa 42-kerroksiset kaksoistornit Phnom Penhin uudeksi maamerkiksi. Paikalla on onneksi vasta kuvat ja mainokset aidassa.
Vaikeimmalta paikan päällä tuntui Suomessa helppojen perusasioiden hoito. Esimerkiksi pankkiasiat ovat monikimuranttisia. Yhdessä pankissa on tarjolla Visa-kortti, mutta ei verkkopankkipalvelua, toisessa toisinpäin. Visan käyttämistä varten pitää tallettaa rahat etukäteen tilille, josta sitä voi visalla 80%:n limitillä käyttää. Saldoa voi kasvattaa vain henkilökohtaisella talletuksella paikan päällä. Tietotaito on vielä lapsen kengissä, sähköisistä järjestelmistä puhumattakaan. Kaikki viralliset sopimukset ja esim kauppakirjat ’allekirjoitetaan’ painamalla osapuolten peukalon jälki musteella paperin alareunaan.
Paljon puhuttua 'Aasiassa kiellettyjen asioiden listaa'-tutkiessani tein seuraavia havaintoja:
Kep:ssä näin pojan ottavan jalkineen jalastaan ja näyttävän jalkapohjaansa jollekin. Tämä ilmeisesti korvaa vaikkapa keskisormen näyttämisen.
Sormella ei pidä mennä osoittamaan mitään, eikä varsinkaan ketään. Tarvittaessa tämän voi tehdä huulilla. Sama tapa on muuten käytössä myös ainakin Väli-Amerikassa.
Ihmisen keho ja varsinkin pää ovat pyhiä. Ei kannatta siis mennä koputtelemaan kenenkään päätä. Nuorempien ei yleensä olekaan sallittua edes koskea vanhemman henkilön päähän. Muuten normaali pään silittely hellittelyn merkeissä sopii kuten Euroopassakin.
Ilmiselvästi kaikki pitää tehdä selkeän harkitusti ja psovosoivasti, mikäli haluaa herättää pahennusta. En havainnut mitään merkkejä siitä, että turisti voisi ’vahingossa’ tehdä jotain mistä joutuu tilille. Normaalilla kanssaihmisten kunnioituksella kyllä tulee toimeen, vaikka pikku mokia tietämättömyyttään tekisikin.
Kampot Province / Kep Ville
Rantakohteeksi olimme tällä kerralla valinneet Kampot provinssin ja siellä Kepin kaupungin. Vuokrasimme ilmastoidun Camryn kuljettajineen (40$/suunta = n. 175 km) Kuski tiesi hyvän oikotien, jolla välttäisimme valtatien ruuhkat. Niinpä köröttelimme kuoppaista, keskiosastaan asfaltoitua ja vilkkaasti liikennöityä tietä, kukkojen, kanojen, motojen, polkupyörien, härkävankkurien ja kaikkien muiden keskellä. Tien sivussa juoksenteli kalkkunoita, joilla tuntui olevan vain kaula ja jalat. Luuta ja nahkaa olevia lehmiä löntysteli siellä täällä. Isosarvisia härkiä, kaikenlaisia moottorivetoisia virityksiä, mielikuvituksellisesti lastattuja paketti- ja kuorma-autoja ja paljon lapsia kaiken seassa.
Kuiva kausi näytti todella olevan kuiva. Kaikki riisipellot pitkillä 'korpitaipaleilla' olivat pölyäviä kenttiä ja satoa saa taas vasta puolen vuoden päästä. Yleensä pitkin tienvierustoja oli täälläkin kojuja, joissa perhekunnat, äiti ja lapset, pitivät myyntiesittelyssä hedelmiä, siemeniä, kukintoja, juomia ja muuta ohikulkijoille kaupattavaa. Mikroluottolaitos (jollaisen pihalla poikkesimmekin) oli ollut ilmeisen ahkerana... Pyrimme osaltamme pitämään markkinatalouden pyörät pyörimässä. Näillä kojuilla maan tavoista poiketen emme tinkineet...ei tehnyt mieli. Salaa mielessäni toivoin, että nämä lukuista lapset, jotka nyt hoitivat myyntityötä, olivat käyneet koulun penkillä aikaisemmin aamulla.
Ilmaisen rahan jakoon osasin itse jo suhtautua aikaisempaa matkaa tiukemmin. Pyrin antamaan armopaloja vain todella hädänalaisille. Kykeneville on tärkeämpää oppia työn kannattavuuden merkitys. Vetoavia katseita ja ojennettuja käsiä kyllä riitti kaikkialla missä 'barangi' nähtiin kulkemassa.
Kesken hyvän matkanteon tapahtui sitten kaikkia todennäköisyyslaskelmia tukeva sattumus; hätkähdimme kovaan pamaukseen auton etuosassa. Koira oli tien sivusta juossut suoraan auton eteen ja jäi kuolleena pikitielle vanaveteemme pyörimään. Emäntä tien sivussa jäi suremaan. Välittömästi kuitenkin keksimme asian hyvät puolet: 1. Onneksi ainakaan tällä kertaa kyseessä ei ollut perheen lapsi 2. Kyseinen perhe sai tuona päivänä varman liha-aterian
Tuntien keinumisen jälkeen tulikin sitten vastaan raikas ja kimalteleva merimaisema...aaaahhhh.
Turisteja näkyi hyvin harvakseltaan, vaikka sesonki oli parhaimmillaan ja paikkakunta selkeästi profiloitunut tuohon tarkoitukseen. Saimme kuitenkin kuulla monen majapaikan olevan täynnä, joten kaipa porukkaa jossain vaiheessa tulee.
Majoituimme hiekkarannan tuntumaan La Villa Thomas-nimisen paikan bungalowiin. Ranskalaispaikan omistaja rakentaa ja laajentaa yritystään pikkuhiljaa, sitä mukaa kuin liiketoiminta antaa siihen mahdollisuuden. Itse kaupunki (=kylä) on ranskalaisvallan aikainen lomanviettopaikka 1900-luvun alkupuolelta. Punakhmerit ovat räjäyttäneet kaikki upeat villat -70-luvulla ja niiden rauniot hallitsevat yhäti maisemaa joka puolella. Muutamia majapaikkoja on siellä täällä, sekä melko roskainen ja hiljainen hiekkaranta. Mitään ilta-/yöelämää ei ole tarjolla. Kuningasperheen residenssi on niemenkärjen huipulla jäänyt käyttämättömänä tyhjilleen rapistumaan.
Kävimme syömässä kalastajarannan kojukylässä. Valtavia katkarapuja, taskurapuja, mustekaloja, nilviäisiä ja kaikenlaisia pikkukaloja grillattiin päivälliseksi. Ihailimme vesirajan ruokapöydästämme upeaa auringonlaskua.
Lähdimme vielä hetken mielijohteesta paikallisella taksilla käymään Kampotin kaupungissa 25 km:n päässä. Taksina oli moottoripyörä jossa perässä n. 20:n hengen kaukalo Tällä päivittäin kuljetetaan mm työläisiä pelloille ja ompelijoita kutomoihin. Ajelimme kuutamoa ja tähtitaivasta ihaillen pitkin maaseudun pimeyttä. Tien varrella oli muutama 'kievari', joihin lähiseutujen asukkaat olivat kokoontuneet ruokailemaan ja katsomaan televisiota, tai laulamaan karaokea. Sähköt kun täällä puuttuvat vielä monesta kodista.
Aamupalalla kävimme ”kaupungin keskustassa”. Siellä oli muutama ravintola, autopesula, markkinapaikka vanhan tehtaan raunioissa, muutamia kioskeja, kauneushoitola-kampaamo-katoksia ja yhdessä kojussa dvd-vuokraamokin ☺
Vuokrasimme motot (6$/vrk) ja huristelimme taas Kampotiin. Siellä tutustuimme muutaman kilometrin kaupungin keskustan ulkopuolella olevaan jokivarren kylpypaikkaan.
Ostimme ruokaa ja söimme
katoksessa, muiden matkalaisten tapaan. Muutaman eurooppalaisenkin
kulkijan tapasimme. Rekkarallista päätellen jonkin matkan
päässä rakennetaan jotain hyvin suurta. Puunhakijoita
polkupyörineen oli samoin koko matka tiuhassa. 
Kampot on myös melko rapistunut kaupunki, jonka ranskalaisvillat ovat joskus olleet varmasti upeita. Extreme-matkailijoita täällä tapaa, mutta laajempaan suosioon on vielä matkaa. Mm Visa-automaatteja ei täällä vielä ole yhtäkään, joten muistapa varata käteistä riittävästi pääkaupungista lähtiessäsi. Läheisellä Bokor-vuorella emme tällä matkalla ehtineet käydä, mutta sen huipulla olevan valtavan Ranskalais-Casinon raunioiden valloitus jäi kyllä must-listalle.
Keskustassa poliisit olivat keksineet hauskan vapaapäivän ohjelman; kadunpätkä, jota muina päivinä kuljettiin molempiin suuntiin, olikin nyt yksisuuntainen. ’Väärään’ suuntaan ajavat sakotettiin ja tähän rysään itsekin törmäsimme. 5000:n rielin sakko (n. 1€) taisi mennä lyhentämättömänä poliisisetien virkistysrahastoon...
Paikallisessa keskusmarketissa kävimme ihastelemassa mm miekkakala- ja haitarjontaa. Nautimme nuudelikeitot sekä 10+ arvosanan ansaitsevat jää-pannu-kahvit. Kahvista täälläkin tosiaan ihmiset nauttivat, mutta se juodaan aina kylmänä. Lasi pannaan ensin täyteen jääpaloja, sitten pohjalle pistetään muutama sentti maitotiivistettä, lopuksi kaadetaan kahvi. Cocktail sekoitetaan ennen nauttimista pillillä.
Suojelusenkeli onneksi hoiti tehtävänsä hyvin, eikä onnettomuuksia vilkkaan liikenteen seassa tapahtunut. Pitkähihainen paita ja päähine olisivat tosin estäneet vauhdin huumassa huomaamatta syntyneet palovammat käsivarsiin ja otsaan. Aina käy vanhanaikaisesti ja koskaan en näköjään opi...
Illalla söimme päivällistä juuri avatussa aivan uudessa ravintolassa. Ihailimme pikkulinnun kokoisia perhosia ja tietysti leikimme koirien kanssa, joita aina on kaikkialla kuljeksimassa. Ketään tai mitään elävää olentoa ei hätistellä pois, vaan kaikki ovat vapaita kulkemaan. Haastattelimme tarjoilijaamme, joka oli päässyt Phnom Penhistä tänne työharjoitteluun muutamaksi viikoksi. Harjoitteluaikana työtä on tehtävä seitsemänä päivänä viikossa, aamun kahdeksasta niin pitkään kuin viimeinen vieras istuu pöydässä. Pöydän vieressä pitää seistä asennossa valmiina palvelemaan heti jos asiakas jotain kaipaa. Päivällä on kaksi tuntia vapaata, mutta silti päivistä tulee helposti yli 12-tuntisia. Silti tämäkin harjoittelija oli harvojen onnellisten joukossa, joka oli saanut mahdollisuuden omaan uraan Food and Beverege Centeristä (= program for poor childrens education) Vakituisen tarjoilijan palkka täällä oli 30$/kk ja yöpaikka + ruoka talon puolesta.
Ennen lähtöämme ajelimme vielä motoilla ympäröivien vuorten huipulle ihailemaan näköaloja. Vuoren rinnettä kiipesi pikku kinttupolku ja näköalapaikkoja oli siellä täällä. Sieltä olikin henkeäsalpaavat näkymät alas kylälle ja merenlahtien takana siintäville vuorille. Valtavat mammuttipuut ja liaanit ihastuttivat. Apinat huutelivat puissa, käärmeitä tai tiikereitä tms emme onneksi nähneet. Vähän alempana vuoren rinteellä pysähdyimme tutustumaan luostariin, josta tulikin nuori munkki heti juttelemaan ja haastattelemaan kulkijoita. Englanninkielen harjoitus tuntui olevan tervetullut. Kylillä lapset huutelivat perääni huristellessani motolla: ”Hello barang - hello money”
Kompong Som / Sihanoukville
Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen käväisimme vielä pikaisesti Sihanoukvillessäkin. Siellä oli tuttu meininki ja maisemat. Keskustan vanha markkina-alue tosin oli tuhoutunut tulipalossa ja paikalle rakennettiin parhaillaan jotain uutta. Tulipalosta tavaroitaan pelastaneet kertoivat voimakkaasta bensan hajusta, joten rakennuttaja lienee vähän avittanut alueen tyhjentämistä uusien suunnitelmiensa tieltä.
Kaupungissa toimii nykyään myös suomalaisten omistama Finlandia Bar. Ainakin lihapullat ja perunamuusi maistuivat allekirjoittaneelle pitkästä aikaa!!
